Tällä testillä saat terveydestäsi- ja hyvinvoinnistasi suuntaa antavan palautteen. Testi ei sido sinua mihinkään. Testissä ei kysytä henkilötietojasi eikä vastauksesi tallennu tai näy kuin sinulle itsellesi. Valitse yksi parhaiten tilannettasi kuvaava vaihtoehto. 

Vastattuasi jokaiseen kohtaan, paina ”näytä tulokset”, jonka jälkeen saat palautteen.

Kysely kartoittaa terveydentilaasi ja kokonaisvaltaista hyvinvointiasi. Kysely on sinua itseäsi varten.

Lopetan syömisen, kun olen sopivan kylläinen, en syö liian täyteen

Useimmiten
Syön usein vatsani liian täyteen

Nukun pääsääntöisesti läpi yön heräämättä

Kyllä
En

Koen itseni stressaantuneeksi

Usein
Satunnaisesti
Harvoin

Käytän kasviksia, marjoja tai hedelmiä

Jokaisella aterialla
Puolella päivän aterioista
Satunnaisesti

Koen psyykkiset voimavarani

Hyväksi
Riittäväksi
Heikoksi

Nukun 7-9 tuntia yössä

Useimmiten
Vaihtelevasti
Harvoin

Tauotan istumista

Vähintään puolen tunnin välein
1-2 tunnin välein
Harvemmin tai en ajattele koko asiaa

Hengästyttävä liikunta kuuluu säännöllisesti arkeeni 2-4 kertaa viikossa

Kyllä
Ei

Minulla jää hyvin aikaa läheisilleni, harrastuksilleni tai muulle mieluisalle tekemiselle

Kyllä
Ei

Syön useimmiten 4-6 ateriaa päivässä

Kyllä
Ei

Minulla on keinoja hallita stressiäni

Kyllä
Ei

Käytän alkoholia

Harvoin tai en lainkaan
Kerran viikossa pieni määrä
Useammin tai suuria määriä kerralla

Tunnen itseni virkeäksi herättyäni

Useimmiten
Vaihtelevasti
Harvoin

Tunnen itseni väsyneeksi päivän aikana

Usein
Satunnaisesti
Harvoin

Olen löytänyt mieluisan tavan liikkua

Kyllä
En

Minulla on jokin sairaus tai vaiva, joka vaikuttaa arkeani hankaloittavasti

Ei ole
On, mutta olen löytänyt keinot hyvinvointini ylläpitämiseksi
On, enkä tiedä mitä tehdä

Minulla on jokin tuki- ja liikuntaelinten vaiva, joka hankaloittaa liikkumistani

Ei
Kyllä on

Verensokeriarvoissani on parantamisen varaa tai minulla on käytössä sokeritasapainoa parantava lääkitys

Kyllä
Sokeriarvoissani ei ole häikkää

Koen itseni alakuloiseksi, äreäksi tai aloitekyvyttömäksi

Usein
Vaihtelevasti
Harvoin

Verenpainearvoissani on parantamisen varaa tai käytän verenpainelääkettä

Kyllä
En tiedä
Verenpaineeni on kunnossa

Kolesteroliarvoissani on parantamisen varaa tai käytössäni on kolesterolilääkitys

Kyllä
En tiedä
Kolesteroliarvoni ovat kunnossa

Kiinnitän päivittäin huomiota hyötyliikuntaan

Kyllä
En

Koen itseni terveeksi ja hyvinvoivaksi sekä arkeni mielekkääksi

Kyllä
En








Opi oman elämäsi staraksi – kurssi on puolen vuoden mittainen elämäntapamuutos kurssi, jossa käsitellään
laajasti kaikkia terveyskyselyssä kartoitettuja osa-alueita. Kurssilla on sairaanhoitajien / ravintovalmentajien
tuki koko puolen vuoden ajan.