Kehon ja mielen yhteistyö-omasta arjesta esimerkki

Kehon ja mielen yhteistyö on jännä kokonaisuus.
Kerronpa arkipäivän elävän esimerkin omaan arkeeni liittyen. Olen toisinaan turhan armoton itselleni. Olen tietoisesti opetellut viime vuosien aikana pois tästä armottomuudesta, mutta toisinaan vanha tapa nostaa päätään.


Kyllä, olen viimein saanut salitreenit hyvin alkuun niskan (chiari) dekompressio leikkauksen jälkeen. Ensimmäiset pari kertaa oli ihan hakemista ja tuli tunne, että pitäisi olla kyltti kaulassa että Hei olen kuntoutuja. Samaan aikaan treenaamassa oli oma mies, joka varmaan näki naamasta, että nyt vaimolla taitaa olla tuskallista olemista, kun pelasti kysymällä isoon ääneen, että Hei, miten sun niska jaksaa. Tilannetaju sai kotona kiitosta.


Nyt on parin viikon treenit takana onnistuneesti ja nousujohteisesti. Kiitos sopivasti suunnitellun ohjelman (kiitos siitä mukana arjen haasteissani kulkevalle omt fysioterapeutilleni, joka keksii aina jonkun ratkaisun joka tilanteeseen.) Uuden saliohjelman myötä olen saanut tunteen että -mää tiiän kyllä mitä mää teen ja että pikkuhiljaa pystyn enemmän ja enemmän 🤩
Leikkauksestakin tuntuu olleen monenlaista hyötyä, siitä lisää joskus tuonnempana.

MUTTA. Sitten joku toinen osa ajatuksista haluaa muistuttaa, kuinka pitkällä olitkaan jo kuntoutumassa ennen leikkausta ja miten matalalta joudun taas aloittamaan ja hermostoa totuttelemaan. Mielessä pyörii kysymyksiä, oliko niistä treeneistä ja liikkumisesta sittenkään mitään hyötyä ennen leikkuuta? Järki sanoo, että tottakai oli.

Terveyshaasteiden jälkeen joutuu opettelemaan uusia ajatusmalleja. Opettelemaan pystyvyyden tunnetta ja uskoa tekemiseen ja tietyllä tavalla tutustumista ja luottoa omaan kehoon ja sen toimintaan uudelleen. Se ei ole helppoa. Keho ja mieli tekee aina yhteistyötä. Ihminen on niin psykofyysinen kokonaisuus, että ei riitä että tuijottaa vain yhtä osa-aluetta.

Niinkuin kuvasta näkyy, vilusena salin jälkeen ja innosta välillä puhkuen, mutta kyllä pään sisällä on myllertänyt 🤓😊

Janika